Eräs asia, joka on nyt jonkin aikaa jo pyörinyt mielessä on tupakasta luopuminen. Tupakka historiani alkaa kuuden vuoden takaa, ja tänä aktiivisen kuuden vuoden aikana olen yrittänyt jokunen kerta päästä eroon tupakasta. Kerran jopa "lopetin" niinkin mallikkaasti, että lopulta rupesin polttamaan salaa, kaikilta.. En pystynyt myöntämään, että motivaatio, tahto ja itsekuri eivät vain yksinkertaisesti riittäneet.

Parisen kuukautta sitten, kun tapasin herra A:n, tupakan lopetus ei ollut mielessänikään. Tupakka on aina ollut minulle nautinto (toivottavasti voin kuukauden kuluttua puhua, että tupakka OLI nautinto..), samalla myös eräänlainen rentoutuminen, ajanviete, pahe, tapa joka katkaisee mukavasti esim. työpäivän ja saa tavallaan todellisen tauon kun pääsee pois työmaan kentältä ja kiireestä. Voin myös ihan valehtelematta sanoa, että tupakka on ollut (ja pidän sitä edelleen) omanlaisena sosiaalisena juttuna. Olen tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin tupakalla, väitän jopa, että ilman tupakointia en olisi osaan heistä tutustunut. Esim. nykyiseen naapuriini en olisi varmaan ikinä tutustunut, jos ei oltais satuttu aina samaan aikaan parvekkeelle röökille. Lukuunottamatta tietysti tupakointia baarissa/illan istujaisissa ym. missä on luonnollista rupatella muiden tupakoijien kanssa. Olen myös sopinut tupakkakopissa lisää työtä/työkeikkoja kun satuin toisen työnantajan pomon kanssa samaan aikaan koppiin.

Tässä oikeen unelma hampaat...NOT!

Aluksi painoin asian villaisessa, kun A rupesi puhumaan tupakan lopettamisesta parisen kuukautta sitten. Sanotaanko nyt että about, kuukausi sitten rupesin kuitenkin asiaa itsekin pyörittelemään päässäni.. Mitään terveysvalistusta en rupea tähän kirjoittamaan, kaikki varmaan tietävät tupakoinnin huonot vaikutukset. Ja sen rahan menon syöpäkääryleisiin. Tupakan lopetus on ruvennut rassaamaan mieltä. Olen ajatellut että myöhemmin sitten lopetan, lopetan vuoden vaihteessa, lopetan sitten jos saan lapsen, lopetan muutaman vuoden kuluttua. jne. Ihmiset, jotka jahkailee samoja asiota on musta suoraan sanoen maailman ärsyttävämpiä ja raivostuttavampia. Eri kantilta keskusteltuamme tupakasta ja tupakoinnista, mulle iski eilen illalla jostain se potku persuuksiin että miksei vaan lopettais nyt vihdoin sitä tupakointia. Sain siis vihdoin sen ns. motivaation ja halun uudestaan lopettamiseen Niinpä......päätettiin yrittää lopettaa tupakointi yhessä A:n kanssa tänään 16.11.2011.

Polteltiin eilen vielä normaalisti, poltettiin aamulla ne ihanat kahvin jälkeiset tupakat parvekkeella huopiin kääriytyneenä ja sitten lätkäistiin molemmille nikotiinilaastari selkään. Tähän se vois nyt oikeesti loppua. Käytiin ostamassa myös Läkerol pastille, joita imeskellä kun tekis mieli polttaa. On niin monta tilannetta ja paikkaa kun vain tottumuksesta ta tavasta polttaa, niin voi sitten ns. tehdä jotain muuta sen sijaan. Valehtelematta olen melkein koko aamun miettinyt ja käynyt läpi päässäni eri tupakkahetkiä: Aamutupakka (se parhain!), odotan bussia -tupakka, odotan ylipäätänsä jotain ihmistä -tupakat, ns. seurustelu tupakat, vitutustupakat, töissä tauot...jne jne jne..listaa voisi jatkaa loputtomiin.

En kuitenkaan aio tuomita itseäni jos epäonnistun...sitten epäonnistun ja sille ei voi mitään. En haluais ottaa liikaa stressiä tästä haasteesta. Jos epäonnistun (taas) niin sitten vituttaa ja voi voi...mutta ainakin nyt olsi halua ja motivaattorina toimii A, jolle luulen että lopetus on vielä vaikeampaa kuin mulle. (Polttanut pidempään, polttanut enemmän ja töissä sillä on varmaan tosi vaikeaa). Mutta anyway, halusin nyt jakaa ja kirjoittaa tän tännekin..en viiti muuten tästä hirveesti huudella, kun tosiaan on niitä lopetuskertoja ennenkin ollut ja aina niissä oon epäonnistunut. 

Jees. ei mulla muuta sitten moi! ja hyvää päivän jatkoa kaikille!